Miten pieni Rauman Lapin lippukunta onnistui lähes tuplaamaan jäsenmääräänsä vain yhden vuoden aikana? Lue jutusta, miten kasvun ihme tapahtui!
Jokunen vuosi sitten maailmaa kohtasi koronapandemia, joka vaikutti vahvasti monen elämään niin partiossa kuin sen ulkopuolellakin.
Erään lippukunnan kohdalla pandemia ei kuitenkaan ollut kaiken loppu, vaan alku. Muut harrastukset peruuntuivat silloisten rajoitusten takia, ja lippukunnan aikuisilla oli käytettävissään enemmän aikaa.
Partiotoimintaan panostaminen oli siinä kohdassa luonteva ratkaisu. Lippukunta oli saanut resursseihinsa useampia aikuisena partioon palanneita, joita yhdisti vahva halu säilyttää partioharrastus vanhassa Lapin kunnassa.
Tästä alkoi Kajon kasvutarina.
Kasvun ihme
Tällainen oli Elina ”Lellu” Nurmen mukaan Narvin Kajo -lippukunnan tilanne vuonna 2020. Narvin Kajo on Rauman alueeseen kuuluva pieni lippukunta, jota Nurmi pyörittää tällä hetkellä lippukunnanjohtajana.
Pandemian aikana ja sen jälkeen tapahtunut kasvu oli lähes ihme. Jos lippukunnan kasvu voi onnistua vaikeiden poikkeusolojen aikana, eikö sen pitäisi onnistua tavallisempinakin aikoina?
Narvin Kajon tarina kuulostaa melkein liian hyvältä ollakseen totta. Onneksi Nurmi kuitenkin suostui paljastamaan Repolaiselle kasvun salaisuudet.
Sillä totta se on: lippukunnat voivat kasvaa!
Markkinointia ja viestintää
Miten kasvu sitten konkreettisesti tapahtui? Useimmiten partiolaiset eivät vain kävele partiokoloille liittyäkseen partioon, vaan lippukunnilta vaaditaan aktiivista markkinointia.
Ihmeitä ei kuitenkaan tarvita, sillä päämäärätietoisuus vie jo pitkälle. Nurmi kertoo lippukuntansa esimerkiksi jakaneen lehtisiä alueen talouksiin, ottaneen yhteyttä paikallisen koulun rehtoriin sekä näkyneen paikallisissa tapahtumissa kertomassa toiminnasta.
Viestinnällä oli myös kasvussa oma merkityksensä. Lippukunnan entiset nettisivut uudistettiin ja Instagram- ja Facebook-sivut aktivoitiin ahkeraan käyttöön.
Olkaa näkyviä, markkinoikaa, somettakaa ja aiheuttakaa paitsijäämisen pelkoa ei vielä partiolaisissa. Älkääkä olko salaseura aikuisille, vaan tarttukaa jokaiseen kiinnostuneeseen rohkeasti ja avoimesti, kannustaa Elina Nurmi.
Mitä enemmän partiolaisia, sitä kirkkaampi tulevaisuus
Lippukunnan kasvu näkyi luonnollisesti merkittävästi myös lippukunnan arjessa. Suurempi jäsenmäärä mahdollisti Nurmen mukaan esimerkiksi entistä hauskempien tapahtumien toteuttamisen.
Yllättävä jäsenmäärän kasvu ei kuitenkaan tapahtunut täysin kivutta. Lippukunnan sudenpentulauma esimerkiksi kasvoi turhankin suureksi, ja jossain vaiheessa johtajaresurssit eivät enää riittäneet tehdyistä ryhmäjaoista huolimatta.
Nurmi vinkkaakin, että lasten huoltajia kannattaa kysyä avuksi ryhmien toiminnan pyörittämiseen, erityisesti, jos oman johtajiston resurssit ovat vähissä.
Pääasiassa kasvu on kuitenkin tuonut mukanaan pelkkää hyvää. Pienen lippukunnan jatkuvuus on toistaiseksi turvattu, sillä nyt vanhemmissakin ikäkausissa, kuten tarpojissa ja samoajissa, on tulevaisuuden tekijöitä. Ja mikä tärkeintä, yhä useampi lapsi ja nuori saa merkityksellisen, kenties koko loppuelämän kestävän, harrastuksen itselleen.
Pidä huolta
Miksi partion tai lippukuntien sitten pitäisi kasvaa?
Nurmi tiivistää vastauksen kysymykseen tyhjentävästi: jotta mahtava, tasapainoisia ja monipuolisia aikuisia kasvattava, harrastus säilyy jatkossakin elinvoimaisena. Kasvu ei tarkoita Nurmen mukaan vain uusien jäsenten sisäänottoa, vaan myös vanhoista jäsenistä kuvainnollisesti kiinni pitämistä.
Aikuisten ei pidä polttaa itseään harrastuksen parissa loppuun, ja kuten sanonta kuuluu ”lapsissa on tulevaisuus”. Parasta ja ilmaista mainosta partiolle ovatkin jo toiminnassa mukana olevat lapset ja nuoret, jotka kertovat ei-vielä-partiolaisille seikkailuistaan viime viikonlopun retkellä.
Vuoden jokaisena päivänä
Narvin Kajossa on tällä hetkellä 64 jäsentä, eli hieman alaspäin on koronavuosien yli 70 jäsenestä tultu. Kasvuprojekti ei kuitenkaan päättynyt pandemiaan tai sen loppumiseen, vaan sitä on jatkettu myös sen jälkeen johtajiston jaksamisen ja resurssien mukaan.
Viimeksi uusia jäseniä lippukuntaan löydettiin ystävänpäivän kaveritapahtumasta. Jäsenten hankintaa ja partion markkinointia on helppo tehdä esimerkiksi syksyisin tai ystävänpäivänä, mutta todellisuudessa jäseniä voi hankkia vuoden jokaisena päivänä.