Perhepartioon

Perhepartio on koko perheen harrastus, jossa aikuinen ja alle kouluikäinen lapsi seikkailevat yhdessä partiotoimintaan samalla tutustuen. Perhepartiossa retkeillään, leikitään ja opitaan erilaisia taitoja. Perhepartio on mainio tapa tutustua oman paikkakunnan muihin vanhempiin ja lapsiin. Perhepartioon osallistuminen ei vaadi aiempaa partiokokemusta, eikä tarvitse hankkia erityisiä partiovarusteita.

Perhepartioryhmät eri puolilla Lounais-Suomea

Perhepartiota järjestetään lippukunnissa, jotka ovat partiotoimintaa järjestäviä yhdistyksiä. Alla näet listan, johon on koottu tietoa Lounais-Suomen perhepartiotoiminnasta. Perhepartiosta ja mukaan tulemisesta saa lisätietoa ottamalla yhteyttä suoraan järjestävään tahoon.

Useimmiten perhepartioryhmät kokoontuvat noin kerran kuussa ja mukaan voi tulla silloin, kun itselle sopii.

Harjavallan Pirkat, Harjavalta

Harjavallan Pirkkojen Perhepartiolaiset tapaavat kerran kuukaudessa erikseen sovittuina päivinä. Tervetuloa mukaan!

Katariina Kankaanpää, kankaanpaa.katariina(at)gmail.com

Kankaanpään Korpiveikot, Kankaanpää

Kankaanpään Korpiveikkojen perhepartio tarjoaa yhteistä toimintaa koko perheelle partion arvojen mukaisesti. Toiminta on suunnattu alle 8-vuotiaille lapsille oman aikuisen seurassa.

Tunnuksenamme on ohjelman mukaisesti orava ja sen punainen merkki. Huutomme kuuluu: ”Oravat on parhaita!”

Vinkit toimintaamme saamme Perhepartio-ohjelman kuudesta aktiviteettikokonaisuudesta.
Aktiviteetit ovat arjen taidot, retkeilytaidot, kädentaidot, ulkoilutaidot, luontotaidot sekä lippukunnan toimintaan tutustuminen.

Kokoonnumme kerran kuukaudessa ja aina eri paikassa. Kokoontumisiin mukaan tarvitsee ottaa sään mukainen varustus ja reipas mieli. Mahdollisista muista tarvikkeista ilmoitetaan erikseen. Kokoontumisissa on vaihtuva ohjelma.

Kokoontumisten tarkat tiedot ja ilmoittautumisen löydät Facebookista Perhepartio Oravat Kankaanpää.

Voit myös kysyä perhepartion ohjaajalta:
Kati Hietikko (0503575676)
Paula Mattila
Jonna Pihlajamäki

Kullaan Kuusipeurat, Kullaa

Kullaan Kuusipeurat, perhepartiota n. kerran kuussa. Lisätietoja lippukunnan Facebook-sivulla ja ryhmän vetäjältä: Mikko Myntti mikkomyntti@gmail.com, puh. 0400345188.

Nakkilan Partiolaiset, Nakkila

Kysy lisää toiminnastamme ja tule mukaan!

Ohjaaja Amanda ”Ama” Kaija, lerkkiama@gmail.com

Karimo, Rauma

Karimon perhepartio kokoontuu jokaisen kuun toinen sunnuntai. Perhepartio on tarkoitettu alle kouluikäisille ja heidän omille aikuisille (vanhempi, isovanhempi, kummi tai joku muu lapsen läheinen aikuinen). Toimimme luonnossa ja kololla tehden monipuolisesti perhepartion aktiviteetteja. Vapaita paikkoja voi kysellä ja lisätietoja heidi.valliluoto@partio.fi

Käppäräpartio, Pori

Kokoonnumme noin 1-2 kertaa kuukaudessa sunnuntaisin. Perhepartiossa teemme retkiä, askartelemme, opettelemme retkeilytaitoja ja osallistumme lippukunnan yhteisiin retkiin, leireihin ja tapahtumiin.

Perhepartio-ohjaaja: Tuire Vaetoja tuirevaetoja@gmail.com. Kolon osoite: Liinaharjantie 86

Porin Tulitikut ry, Pori

Porin Tulitikkujen Perhepartio kokoontuu kerran kuukaudessa. Teemme retkiä, harjoittelemme kädentaitoja ja nautimme luonnossa olemisesta. Tervetuloa mukaan toimintaan!

anna.kasvinen(at)gmail.com
mari.kousakuusisto(at)gmail.com

Pääskyparvi ry, Pori

Pääskyparvessa toimii aikuis- ja perhepartioryhmä Hisus (= lyhenne sanasta Hirundo Annosus, joka tarkoittaa vanhaa pääskystä). Ryhmään ovat tervetulleita kaikki partiomaisesta toiminnasta kiinnostuneet perheet ja aikuiset. Ryhmä järjestää partiomaisia retkiä noin neljä kertaa vuodessa, välillä aikuisten kesken ja välillä koko perheen voimin. Mukaan voit tulla, vaikka et olisi partiolainen. Liittymällä ryhmään pääset mukaan sähköpostilistalle, jossa tiedotetaan tulevista retkistä, joille osallistuminen on vapaaehtoista ja omakustanteista – ryhmään liittyminen ei siis sido mihinkään. Tule mukaan muiden samanhenkisten kanssa nauttimaan luonnonläheisestä toiminnasta!

Perhepartion kevät 2023

28.1. klo 11-13 Pulkkailua ja hiihtoa Pomarkun aseman mäessä nuotioeväitä unohtamatta. Mikäli lunta ei ole, tässä kohdassa muunlainen retki.

15.2. klo 17-19 leivontaa ja askartelua Noormarkun pappilassa. Mahdollisuus myös ruokailuvälinepussin painantaan (kaikilla ei vielä ole pussia).

12.3. tai 19.3. retkipäivä Pääskyparven talvileirillä Kylmälahden leirikeskuksessa Kullaalla. Päivä varmistuu lähiaikoina. Perhepartiolle omaa ohjelmaa. Retken johtaja Kati Aalto.

29.4. klo 11 onkiretki Noormarkussa. Valmistetaan onkimisen ohessa trangioilla lounasta. toukokuussa iltapurjehdus Porin edustalla. Päivämäärä selviää myöhemmin.

17.-18.6. Pohjois-Satakunnan alueen perhepartiolaisten alueleiri Jämijärvellä. Tänne ehdottomasti kaikkia mukaan! Perheleirin johtajat Kirsi-Maria Ruohomäki, Kati Aalto ja Kati Hietikko

Tervetuloa mukaan! Lisätiedot: Kirsi-Maria hisuspaaskyparvi@gmail.com ja puh. 040 581 8096

Teljän Partio, Kokemäki

Teljän partiossa toimii retkipartioryhmä, jonne ovat tervetulleita kaikki vauvasta vaariin, lapset huoltajan seurassa. Ryhmä retkeilee noin kerran kuukaudessa lähiseudulla ja tutustuu samalla retkeilyetikettiin ja -taitoihin. Lisätietoja löytyy Teljän partion facebookista ja instasta.

Yhteydenotot: teljan.partio(at)gmail.com

Ouran Partiolaiset, Merikarvia

Ouran Partiolaiset järjestävät perhepartiotoimintaa Merikarvialla. Kokoonnumme retkeilyn, leikkien, uusien taitojen opettelun ja iloisen yhdessäolon merkeissä noin kerran kuukaudessa. Lisäksi perhepartiolaisilla on mahdollisuus osallistua lippukunnan yhteisiin tapahtumiin. Uusia perheitä mahtuu mukaan toimintaan ja mukaan on mahdollista tulla myös kesken kauden.  Lisää tietoa toiminnasta saat laittamalla sähköpostia.

Perhepartio-ohjaaja Heini Tuuri, ouranpartiolaisetry(at)gmaI.com

Jokikylän Pojat, Raisio

Perhepartion tapaamiset kerran kuukaudessa. Teemme usein retkiä lähialueille ja osallistumme koko lippukunnan leireille kaksi kertaa vuodessa.

Syyskausi alkaa Raision Wanhalla Pappilalla (Kirkkoherrankuja 2) lauantaina 7.9. klo 10. Mukaan mahtuu vielä muutama perhe.

Viljo ”Axu” Mannerjoki, viljo.mannerjoki(at)partio.fi, 040 829 1050

Raision KilliNallit, Raisio

Perhepartiossa pääsette tutustumaan partiotoimintaan perheen kanssa yhdessä. Perhepartio on tarkoitettu alle kouluikäisille 3-7 –vuotiaille lapsille sekä heidän perheilleen. Toiminnan tarkoituksena on tarjota lapsiperheille yhteisiä hetkiä luonnossa sekä samalla tutustuttaa heitä partioon. Perhepartiotoiminta mahdollistaa vanhemmille mukavan yhteisen harrastuksen lapsen kanssa ja mahdollisuuden tavata muita vanhempia säännöllisesti.

Ryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa. Teemme retkiä Raision lähialueilla ja osallistumme lippukunnan retkiin ja tapahtumiin.
Aiempaa partiotaustaa perhepartioon osallistumiseen ei tarvita.


Riia Leppäaho, riia.leppaaho(at)gmail.com, 050 517 8042

www.raisionkillinallit.fi

Rymättylän Märssyvahdit, Rymättylä/Naantali

Rymättylän Märssyvahtien perhepartio kokoontuu noin kerran kuussa. Lisätiedot lippukunnan johtajistolta (www.rmv.fi)

Paraisten Merikotkat, Parainen

Lippukuntamme perhepartioryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa torstaina. Kokouksen lisäksi ryhmä retkeilee satunnaisesti lippukunnan sudenpentujen kanssa. Lisätiedot Katri Gadd, kgadd@uef.fi

Kaarinan Korpiklaani, Kaarina

Perhepartiossa aikuiset ja alle kouluikäiset lapset toimivat yhdessä leikkien, oppien ja seikkaillen luonnon ääressä. Tarkoituksena on partioon tutustuttamisen ohella antaa lapsiperheille yhteisiä mukavia hetkiä luonnossa. Perhepartiotoiminta mahdollistaa aikuisille mukavan yhteisen harrastuksen lapsen kanssa ja mahdollisuuden tavata muita partiotoiminnasta kiinnostuneita.

Kokoontumisia on noin kerran kuukaudessa. Osallistuminen Kaarinan Korpiklaani ry:n perhepartioon edellyttää, että toimintaan osallistuvan lapsen lisäksi saattaja (vähintään yksi) liittyy Kaarinan Korpiklaanin jäseneksi.

Jokainen pääsee vaikuttamaan toimintaan toiveiden esittämisen ja vastuun jakamisen merkeissä. Jos kiinnostuit, lähetä sähköpostia osoitteeseen kaarinankorpiklaani(at)gmail.com. Kysy tai lue lisää nettisivuiltamme https://kaarinankorpiklaani.partioscout.fi/ Tervetuloa!

Rajakivenkiertäjät, Kaarina

Olemme aloittaneet perhepartion RajakivenKiertäjissä syksyllä 2022. Ryhmämme Pikkupuput kokoontuu kerran kuukaudessa Kaarinan Poikluomassa sunnuntaisin klo 15-17.

Annukka Paasivirta, annukka.paasivirta@gmail.com.

Rantakaarinat ry, Kaarina

Rantakaarinoiden perhepartiolaiset kokoontuvat kuukausittain erilaisten puuhien ja retkien parissa, minkä lisäksi osallistumme koko lippukunnan tapahtumiin. Mukaan ovat tervetulleita kaikki alle kouluikäiset lapset perheineen.

Lisätietoa lippukunnan nettisivuilta www.rantakaarinat.fi

Emmi Harju, emmi.harju(at)partio.fi

Kuusiston Linnanyrjänät ry, Kaarina/Kuusisto

Perhepartioryhmämme kokoontuu 1-2 kertaa kuussa.

Lapset osallistuvat toimintaan aikuisen kanssa. Aikuinen voi olla oma vanhempi, kummi tai vaikka isovanhempi. Lapset ovat mukana olevan aikuisen vastuulla.

Retkeilemme, leikimme, harjoittelemme tarpeellisia taitoja sekä vietämme yhdessä aikaa lastemme kanssa niin sisällä kuin ulkona. Perhepartiolaisemme osallistuvat myös lippukunnan retkille ja tapahtumiin. Perhepartiolaisemme ovat jäseninä lippukunnassamme.

Jerena Butterlin-Mäkitalo, lpkj(at)kly.fi

Littoisten Pirtapiiat, Kaarina ja Turku

Perhepartio tarjoaa perheen pienimmille (0-7-vuotiaille) mahdollisuuden lähteä mukaan partiomaiseen toimintaan yhdessä vanhempiensa, isovanhempiensa tai vaikka kummiensa kanssa. Ryhmä kokoontuu kaksi kertaa kuussa Littoisten seurakuntatalolla.

Perhepartio antaa yhteisiä mukavia hetkiä leikkien, oppien ja seikkaillen luonnon äärellä. Se on myös entisille partiolaisille polku takaisin toimintaan jo ennen kuin heidän omat lapsensa aloittavat partion. Aiempi partiotausta ei ole välttämätöntä!

Jos kiinnostuit, laita viestiä toiminnasta vastaaville johtajille ja he lisäävät sinut LiPi:n perhepartion WhatsApp-ryhmään, sieltä saat viimeisimmät tiedot! Perhepartiotoiminnasta vastaa Eveliina Kunttu ja Karoliina Hirvonen. Heidät tavoitat viestitse puhelinnumerosta 040 0520740 (Eveliina) ja 041 5446718 (Karoliina).

Ilpoisten Vuorenkävijät, Turku

Ilpoisten Vuorenkävijät järjestää perhepartiotoimintaa yhdessä Mannerheimin lastensuojeluliiton Koivulan paikallisyhdistyksen kanssa. Lisätietoja nettisivuiltamme Perhepartio – Ilpoisten Vuorenkävijät (ivk.fi)

Louhen-Tytöt, Turku

Tervetuloa mukaan perhepartioon!

Louhen-Tytöissä toimii perhepartioryhmä Puput. Ryhmä kokoontuu yleensä joka kuun ensimmäinen lauantai klo 10-12 Hirvensalossa. Lisäksi ryhmä osallistuu lippukunnan yhteisiin tapahtumiin.

Perhepartio on tarkoitettu alle kouluikäisille toiminnasta kiinnostuneille lapsille sekä heidän perheilleen. Perhepartion tarkoituksena on antaa lapsiperheille yhteisiä mukavia hetkiä luonnossa. Perhepartiotoiminta mahdollistaa vanhemmille mukavan yhteisen harrastuksen lapsen kanssa ja mahdollisuuden tavata muita vanhempia säännöllisesti. Perhepartiossa lapset osallistuvat toimintaan aikuisen kanssa. Aikuinen voi olla oma vanhempi, kummi tai vaikka isovanhempi. Alle kouluikäiset osallistuvat toimintaan aina omaan lähipiiriin kuuluvan aikuisen vastuulla ja valvonnassa.

Mukaan saavat tulla kaikki kiinnostuneet perheet, aiempaa partiokokemusta ei tarvita! Mukaan mahtuu myös kesken kauden. Toimintasuunnitelman ja tarkemmat tiedot saa kysymällä.

Lisätietoja: lippukunnanjohtaja Fanni Ingi, fanni.ingi@hotmail.com

www.louhentytot.fi

Mikaelin Sinikellot, Turku

Mikaelin Sinikellojen Perhepartio on suurten partioseikkailujen ensimmäisiä pieniä askelia koko perheelle. Perhepartioon on tervetulleita kaikki 0-6-vuotiaat lapset tutun aikuisen seurassa. Kokoustamme aina kuun ensimmäisenä sunnuntaina muutaman tunnin ajan, jossain Turun seudulla joukkoliikenteen varrella. Perhepartiossa tutustutaan partioaktiviteetteihin, partiolaisten perinteisiin, arvoihin ja tavoitteisiin lasten tahdissa. Jokaisessa kokouksessa on aikaa leikkiä, tutkia ja touhuta yhdessä uusien partiokavereiden kanssa.

Ota yhteyttä: Alisa ”Lilja” Allos, lilja@mikaelinsinikellot.com

Toivon Erätytöt ja Turun Eränkävijät, Turku

Turun Eränkävijät ja Toivon Erätytöt ovat käynnistäneet uuden perhepartioryhmän Vähä-Heikkilässä (Vähä-Heikkiläntie 56 A, 2 krs.) Luvassa retkeilyä, askartelua ja muuta hauskaa yhdessä tekemistä jokaisen kuukauden kolmas sunnuntai. Tule mukaan yhdessä 3-6 -vuotiaan lapsesi kanssa. Sisarukset ovat myös tervetulleita!

Ohjaajat:

Jami Lehtonen jami.lehtonen@ymca.fi, 0400 686 064

Jessi Lindgren, p.0400573854, tettek35@gmail.com

Turun Mikaelin Siniset, Turku

Perhepartio on partiomaista toimintaa, joka on suunnattu alle 7-vuotiaille lapsille perheineen. Sen tarkoituksena on partioon tutustuttamisen ohella antaa lapsiperheille yhteisiä mukavia hetkiä luonnossa. Vanhemmilla on mahdollisuus harrastaa yhdessä lapsen kanssa ja samalla tavata muita samanhenkisiä vanhempia säännöllisesti. Se on oiva kanava sekä lapsille että aikuisille tulla mukaan partiotoimintaan pidemmäksikin aikaa. https://www.turunmikaelinsiniset.fi/tietoa/osastot/perhepartio/ Jani Tätilä jani.tatila@partio.fi

Turun Versot, Turku

Turun Versojen perhepartioryhmä kokoontuu noin kerran kuukaudessa. Mukaan mahtuu. Ryhmän toiminta on suunniteltu 3-6 -vuotialle, mutta mukaan saa tulla myös pikkusisarukset. Lisätietoja pynnonen.sannamari@gmail.com

Mynämäen Maahiset, Mynämäki

Mynämäen Maahiset järjestävät perhepartiotoimintaa 3-6-vuotiaille lapsille ja aikuisille. Aikuinen voi olla vanhempi, isovanhempi tai vaikkapa kummi! Perhepartioryhmä Kengurut kokoontuvat 1-2 kertaa kuukaudessa oman toimintasuunnitelmansa mukaisesti. Perheessä ei tarvitse olla aiempaa partiokokemusta, vaan kiinnostus toimintaa kohtaan riittää!

Mikäli haluat mukaan, otathan yhteyttä Maahisten perhepartio-ohjaajaan Katja Borgmaniin, 040 8474575, borgman.katja(at)gmail.com.

Pyhärannan Korpiankkurit, Pyhäranta

Pikkukettujen perhepartioryhmä kokoontuu kerran kuussa lauantaisin iltapäivällä. Pyrimme kiertämään kunnan kaikissa kylissä järjestäen ulkoilupainoitteista ohjelmaa. Riikka Maikola, 0443742056 riikka.maikola@gmail.com

Leirisiskot, Salo

Leirisiskojen Perhepartio Kettujen toiminta on suunnattu alle kouluikäisille. Lapsen kanssa kokoontumisissa pitää mukana olla vanhemmat/vanhempi, isovanhempi tai kummi. Ryhmä kokoontuu kolmen viikon välein eri viikonpäivinä pääasiassa ulkona viettäen yhdessä hyvää aikaa leikkien, oppien ja seikkaillen luonnossa. Se on myös entisille partiolaisille polku takaisin toimintaan, mutta aiempi partiotausta ei ole välttämätön!

Perhepartion ohjaaja Maritta (Markka) Järveläinen markka.jarvelainen@gmail.com ja 0400 923519 (vain tekstiviestit – ohjaaja ei pysty puhumaan puhelimessa)

Pyhän Laurin Ritarit, Salo

Ota yhteyttä niin kerromme lisää toiminnastamme! Kati Isotupa-Erjala, 0400886851.

Lisätietoja perhepartiosta voi myös tiedustella