Jaana Eronen, joka tunnetaan paremmin partionimellä Lulu, noudattaa elämässään vihreitä arvoja ja kannustaa myös muita elämään ympäristöystävällisemmin. Hän uskoo partioon ja nuoriin.

Lounais-Suomen Partiopiirin paraatijuhlassa 23. elokuuta Lululle myönnettiin Hopeajoutsen-ansiomerkki. Hopeajoutsen myönnetään naispuoliselle partiojohtajalle, joka on toiminut vuosien ajan partiojohtajatehtävissä niin keskusjärjestössä tai partiopiirissä kuin lippukunnassakin, ja on saavuttanut arvoaseman laajalti tunnettuna partiopersoonana. Lulu ei vaikuttanut yllättyneeltä tunnustuksesta.

–Hienoltahan se tuntui. Asia ei tullut suoranaisena yllätyksenä, sillä olin jo ennen jakotilaisuutta saanut pieniä vinkkejä asiasta. Viimeistään silloin kun minut laitettiin VPK-talolla istumaan rivin päätyyn, olin varma asiasta, sanoo Lulu.

Lulu on kiitollinen tunnustuksesta, vaikka hänen mielestään moni muukin olisi ansainnut Hopeajoutsenen. Hän kiittää niitä henkilöitä, jotka tekivät anomuksen Hopeajoutsenen antamisesta hänelle.

–Kiitän myös kaikkia niitä, jotka osoittivat minulle lämpimiä, ihania sanoja Hopeajoutsenen myöntämisen jälkeen, Lulu sanoo.

Lulun partioura alkoi sudenpentuikäisenä, mutta ei aivan perinteisesti.
–Kävin sudenpennuissa, mutta siellä oli tyhmää. Sitten yhdeksänvuotiaana menin uudestaan, ja sillä tiellä ollaan, Lulu kertoo.

Lulu on toiminut kotilippukunnassaan Littoisten Pirtapiioissa ”about kaikissa mahdollisissa pesteissä” ja myös monessa pestissä yhtä aikaa. Sitä hän ei kuitenkaan suosittele kenellekään. Lulu oli myös Littoisten Pirtapiikojen lippukunnanjohtaja kahdeksan vuoden ajan. Lippukunnilla on Lulun mukaan suuri merkitys partiolle.

–Lippukuntatoimijat tekevät tosi arvokasta työtä, ilman heitä mitään ei olisi, kiittää Lulu.
Lulu on tehnyt pestejä myös piirissä, Kymmenyksissä ja SP:ssä.

–Piirihallituksessa en ole koskaan ollut, ja kun on kysytty, niin olen sanonut, että myöhemmin, toteaa Lulu.

Erityisen tärkeitä Lululle ovat vihreät arvot. Hän syö kasvis- ja lähiruokaa, kulkee polkupyörällä ja yrittää ostaa mahdollisimman vähän, sillä kaikki tuottaminen ja kuluttaminen syö luonnonvaroja. Hän on myös vapaaehtoisesti lapseton. Lulu yrittää herätellä myös muita ihmisiä miettimään omaa elämäntapaansa. Hän ei kuitenkaan aina elä niin kuin opettaa.

–Kyllä niitä arvoja paremminkin voisi noudattaa. Minä esimerkiksi matkustan ihan liikaa, Lulu tunnustaa.

Partiossa on Lulun mukaan helppo noudattaa vihreitä arvoja, sillä ne löytyvät jo partion ihanteista. Nuoret ovat Lulun mielestä tärkeässä asemassa näiden arvojen toteuttajina. Heitä pitäisi osallistaa enemmän ja kannustaa ottamaan enemmän vastuuta.

–Me vanhemmat voisimme pysyä pois konteista pinttyneine mielipiteinemme, sanoo Lulu.
Lulu uskoo, että mikä tahansa maailman tulevaisuus sitten onkin, partioaate kantaa niin Suomessa kuin maailmanlaajuisestikin.

VPK-talolla pidetyssä puheessa Lulua tituleerattiin partiomaailman generalistiksi. Lulun mukaan partiossa tarvitaan kuitenkin myös ihmisiä, jotka ovat huippuhyviä jossain tietyssä asiassa. Se ei silti tarkoita, etteikö joskus voisi kokeilla jotain uutta. Lulu kannustaakin tarttumaan rohkeasti uusiin mahdollisuuksiin.

–Itse olen tutustunut ihaniin uusiin ihmisiin kun olen pyörinyt monessa mukana, Lulu sanoo.