Eletään syksyä 2015. Jokikylän Poikien lippukunnanjohtajaksi valitaan siihen asti nuorin lippukunnanjohtaja koskaan, juuri 20 vuotta täyttänyt Jukka Vainio. Hänellä oli lippukunnan johtamiselle kunnianhimoinen tavoite: hän haaveili lippukunnasta, jossa jokaisella olisi vain yksi pesti. Miten se edes voisi olla mahdollista?  

Tavoitetta pohtiessa selkeni, ettei lippukunnalla ole tarpeeksi johtajistoa. Unelma yhdestä pestistä per nenä tuntui jopa hieman mahdottomalta, sillä uusia aikuisia ei tuppaa löytymään joka nurkasta. Kysymys kuuluikin, kuinka monesta johtajasta oikeastaan olisikaan kyse.  

-Olin harvinaisen pahasti pallo hukassa, tai siltä itsestäni ainakin tuntui. Pääasia on kuitenkin tarttua toimeen keinolla millä hyvänsä, Jukka kommentoi. Varmaa kuitenkin oli, että unelman saavuttamiseksi lippukunta tarvitsisi 15 uutta johtajaa. 

“Kyllä kaikkia on jo kysytty”  

Niinpä uusia johtajia lähdettiin etsimään hyvin perinteisin keinoin: kysymällä kavereita ja tuttuja mukaan. Jukka systemaattisesti kävi läpi Facebook-kaverinsa ja laittoi viestiä jokaiselle, joka vaikutti vähänkään potentiaaliselta partiolaiselta.  

-Näitä yhteydenottoja käytiin puolessa vuodessa läpi lähes sata ja uusia johtajia saatiin tätä kautta vajaa 10 kappaletta, Jukka kertoo.  

Kyse ei ollut siitä, etteikö potentiaalisia aikuisia olisi, vaan siitä, ettei kukaan kehdannut kysyä heitä mukaan. Monet johtajista ajattelivat, että kyllä kaikkia on jo kysytty mukaan. Jukka lähestyi ihmisiä kertomalla rehellisesti, että hänet on valittu johtamaan lippukuntaa, jossa vallitsee aikuisista pulaa ja tarvitsisi apukäsiä esimerkiksi viikkotoimintaan. Hän viestissään pyysi mukaan johonkin konkreettiseen pestiin, kuten johtamaan 7–9-vuotiaita joka tiistai-ilta. Näin potentiaalisen uuden aikuisen oli heti helppo ymmärtää, mihin häntä pyydettiin mukaan.  

Lippukunnanjohtaja ei ole aikuisautomaatti  

Uusia johtajia toki etsittiin myös muita reittejä pitkin. Jukka sai lippukuntaan valtavan määrän uusia aikuisia mukaan omista verkostoistaan. Tässä vaiheessa kuitenkin Jukan henkilökohtaiset verkostot olivat jo täysin kysyttyjä, naapureista ja sukulaisista lähtien.  

-Muistutin muille johtajille, että vaikka nyt monta johtajaa sainkin mukaan, niin en ole mikään aikuisautomaatti. Ei minullakaan ollut loputonta määrää tuttuja, hän kertoo. Uusien aikuisten mukaan kysyminen ei pitäisikään olla pelkästään lippukunnanjohtajan harteilla, vaan olla jokaisen johtajan tehtävä.  

Lippukunta oli samassa tilanteessa, kuin mikä tahansa muu lippukunta. Johtajamäärän kasvuun tarvittiin vain vaivaa ja aikaa, mutta lopussa kiitos seisoo. Vaikka osa uusista aikuisista lopetti johtamisen muutaman vuoden jälkeen, ei Jukka näe tässä epäonnistumista. Siinä ajassa lippukunnan nuoret ehtivät kasvamaan ja siirtymään johtajiksi. Suurin onnistuminen on kuitenkin siinä, jos edes yksi uusi aikuinen on löytänyt partiosta mieluisan paikan itselleen. Tähän vaikuttaa se, että uusista johtajista muistetaan myös pitää huolta, eikä rekry pääty jäsenhakemukseen. Uusien johtajien rekrytointi on pitkäjänteistä hommaa, joka parhaimmillaan palkitsee sekä lippukuntaa että uutta aikuista.