Pihtiputaan lukiossa on jo vuosia pyörinyt Suomen ainoa Partio- ja johtajalinja. Halusimme tietää, miten partion voi yhdistää lukio-opiskeluun.

Opiskelua partio viitekehyksenä

Johtaminen on aina ollut yksi keskeisempiä partiotaitoja. Niinpä pihtiputaalaisen lippukunnanjohtajan Aki Korhosen idea Partiolukiosta jalostettiin vuonna 2015 auenneeksi Partio- ja johtajalinjaksi. Lippukunta Pihtiputaan Partiolaisten kanssa yhteistyössä toimiva Partiolukioksi usein kutsuttu linja ei ole lukion ensimmäinen erikoislinja, vaan lukiolla on maine ulkopaikkakuntalaisiakin houkuttelevista erikoislinjoistaan. Linjalla kurssisuorituksia voi saada monipuolisesta partioaiheisesta toiminnasta. 

Mitä linjalta saa partioaiheisten kurssien lisäksi?

Partiolinjan ykköset tutustuivat syksyllä toisiinsa pelin avulla.

Linjanjohtaja Taina Asikainen suostui kertomaan meille enemmän Partiolukiosta. Hän kertoi linjan viidestä osa-alueesta, joihin kuuluivat muun muassa itsensä johtaminen ja yrittäjyys. Lukiolla on myös yhteistyötä yrittäjien kanssa, ja heidänkin maailmaansa pääsee tutustumaan lähietäisyydeltä.

Myös kansainvälisyys painottuu linjalla, ja tuttavuus yli rajojen toteutuu myös käytännössä opintomatkoilla kouluihin muissa maissa. Asikainen kertoi myös koulun lähistöllä sijaitsevista edullisista asunnoista, joita ulkopaikkakuntalaiset opiskelijat asuttavat. Myös paikallinen partiotoiminta on hyötynyt erikoislinjasta.

–Paikallinen lippukunta [Pihtiputaan Partiolaiset] toimii pääosin partiolinjan opiskelijoiden ansioilla, paljastaa Asikainen.

Halusimme myös kuulla lukion opiskelijoita itseään, ja esitimme heille seuraavat kysymykset:

  • Minkä takia hait Partiolukioon?
  • Mikä on ollut siellä parasta?
  • Minkä takia suosittelisit linjaa sitä harkitseville?

Jenni Janhunen, abi, Mäntsälän Metsäkävyt

–Partiolukio kuulosti kiinnostavalta vaihtoehdolta. Kuulin siitä kaverilta ja sain tietoa myös Instagramista. Halusin kokeilla itsenäistymistä, joten lähtö toiselle paikkakunnalle opiskelemaan antoi siihen turvallisen vaihtoehdon.

–Parasta Partio- ja johtajalinjalla on kaverit ja yhteishenki. Olemme päässeet kokeilemaan erilaisia juttuja ja tekemään isojakin tapahtumia linjan porukalla. Tämä on turvallinen ympäristö harjoitella ja oppia johtamista ja vastuun ottamista.

–Suosittelen Partiolukiota, koska täällä pääsee kokeilemaan kaikkea uutta sekä partiotoiminnassa että muutenkin. Pihtiputaalla ja meidän lukiossamme on turvallista aloittaa itsenäistyminen.


Olivia Numminen, toisen vuoden opiskelija, Kimito Sjöscouter

–Halusin lähteä toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja partiolaisena mahdollisuus keventää lukio-opintoja Partio- ja johtajalinjan opinnoilla kuulosti hyvälle vaihtoehdolle. Sain tietää Partiolukiosta SP:n sometileiltä EXPLO17-tapahtuman yhteydessä. SP:n nettisivuilta sain lisätietoja.

–Parasta ovat olleet uudet tuttavuudet. Täällä on turvallinen ympäristö oman mukavuusalueensa ulkopuolelle astumiseen ja itsensä haastamiseen.

–Suosittelen, sillä Partiolukio on jotain uutta, mutta ei liian hurjaa eli turvallinen riski. Jotkut ovat olleet meillä vuoden ja palanneet takaisin kotipaikkakunnalle todettuaan, että tämä ei ollutkaan heille sopiva juttu. Positiivinen asenne kantaa myös Partiolukiossa pitkälle.