Jo yli tuhat vuotta on ikuinen tuli palanut Betlehemissä. Joka vuosi vuoden pimeimpään aikaan itävaltalainen partiolainen käy sytyttämässä tuosta Betlehemin tulesta liekin omaan lyhtyynsä. Näin syntyy Betlehemin Rauhantuli. Rauhantuli muistuttaa meitä rauhan ja valon tärkeydestä. Rauhantulta kuljetetaan ja jaetaan lyhdystä lyhtyyn, kynttilästä kynttilään ja liekistä liekkiin. Rauhantuli saapui Suomeen Finnlinesin aluksella laivan miehistön tulta läpi yön vartioidessa.
Rauhantulen matka Suomessa alkaa Turusta, Lounais-Suomen Partiopiirin toimistolta, 24.11.2023. Viime vuonna Rauhantuli paloi Suomessa yli kahdessa sadassa kunnassa. Sinä voit osaltasi vaikuttaa siihen, että Rauhantuli voi levitä Suomessa mahdollisimman laajalla. Voit hakea Rauhantulen palamaan omaan pihaasi, vanhempiesi pihaan, työpaikalle tai erilaisiin tapahtumiin. Kerro Rauhantulen Facebook-sivuilla, mistä tulta saa hakea ja milloin. Kun jokainen kuljettaa tulta pienen matkan ja vartio edes hetken, leviää rauhan ja valon sanoma koko laajaan maahamme. Rauhantulen mukana kulkevan Rauhanviestin on tänä vuonna kirjoittanut partiojohtaja Heidi Jokinen.
Rauhantulta saa hakea
Turku
Lounais-Suomen Partiopiirin toimisto
Läntinen Pitkäkatu 13 (sisäpiha, käynti Ratapihankadun puolelta)
pe 24.11. klo 10–21
la 25.11. klo 11–18
ma 27.11. klo 9–17
ti 28.11. klo 9–17
ke 29.11. klo 9–17
to 30.11. klo 9–18
pe 1.12. klo 9–18
Partiolaisten Kauneimmat joululaulut
Turun Mikaelinkirkko (tilaisuuden jälkeen alttarilta)
ke 13.12. klo 18–19.15
Piikkiö
Kirismäentie 3
(etuoven edessä, kukkalaatikossa)
pe 24.11. klo 17 – ti 28.11.
Paimio
Ruokolinnantie 100
(portinpielessä)
pe 24.11.2023 klo 18 – la 6.1.2024