Vaikka kymmenvuotias piirimme on varsin nuori, siltä ei kuitenkaan puutu perinteitä. Monet perinteet ovat jääneet elämään entisten Satakunnan ja Varsinais-Suomen Partiopiirien ajoilta ja osa saanut alkunsa vasta uuden piirin syntyessä. Tärkeimpänä piirimme perinteistä puhuttaessa tulee varmasti mieleen jokakeväinen partioparaati, jota ennen herää aina kysymyksiä. Miltä paraati näyttää ulkopuolisten silmissä ja miksi sitä oikeastaan edes järjestetään?
Edellisten kaltaisiin kysymyksiin on syytä etsiä vastauksia, jos perinteestä halutaan pitää kiinni. Koskaan ei pitäisi tehdä asioita vain siksi, että niin on tehty aina ennenkin, vaan sillä on oltava merkitystä vielä nykypäivänä. Perinteet ovat hieno juttu, kunhan niiden järjestämiselle on myös joku muu syy.
Joskus saattaa ajatella, että perinteiden syitä ei tarvitse miettiä — onhan ne joskus keksitty varmasti tarpeeseen. On kuitenkin tärkeää muistaa, että ajan muuttuessa myös perinteet voivat muuttua. Rituaali tai tapa, josta on tullut perinne vaikka sata vuotta sitten, voi nykyään olla turha tai jossain tapauksessa jopa loukkaava tai provosoiva.
Ei ole ihme, että partioparaatimme jakaa mielipiteitä, sillä itsekin suhtaudun siihen hieman ristiriitaisesti. Toisaalta pidän siitä, että ensin pääsee treenaamaan marssirummutusta sekä ompelemaan merkkejä (vaikka hikeä, verta ja kyyneliä ei aina säästelläkään), sitten valloittamaan Turun kadut muutaman tuhannen kaverin kanssa ja lopulta jännittämään marssikisojen tuloksia. Paraatipäiväänkin mahtuu kuitenkin myös epämiellyttäviä juttuja. Jokavuotisen Suvivirren aikana tunnen oloni itse kirkkoon kuulumattomana lähinnä kiusaantuneeksi, enkä myöskään ole koskaan ymmärtänyt Suomen lippujen lippulinnaa marssin kärjessä. Nämä ovat lisäksi asioita, joista kuulen ei-partiolaisilta kavereiltani kaikista eniten, jos partio tulee puheeksi. Suvivirrestä saa helposti käsityksen, jonka mukaan partio on vahvasti evankelis-luterilainen harrastus. Lippulinna taas yhdistettynä sotilaallisia univormuja muistuttaviin partioasuihin puhuu omasta puolestaan. On vaikeaa alkaa selitellä siinä vaiheessa, että ”ei me oikeesti”, kun mielikuvat ovat jo muodostuneet.
Paraatiin liittyvistä ristiriidoista on puhuttu niin kauan kuin itse olen seurannut minkäänlaista partiopoliittista keskustelua, että tällä hetkellä voisin sanoa sitäkin ainaista debattia jo lähes perinteeksi itse paraatin rinnalla. Mielestäni on tärkeää seurata aikaa, mutta muistaa kuitenkin se, ettei koskaan voi miellyttää kaikkia. Vaikkei paraatiperinteitä vielä alettaisikaan muutella, tahdon kannustaa kaikkia lippukunnan ja piirin toimijoita muistelemaan eri perinteiden tarkoitusperiä säännöllisin väliajoin.
