L-SP Sudenpentujaoston jäsen

Oletko sinä seuraava Lounais-Suomen Partiopiirin Sudenpentujaoston jäsen? Me sudenpentujaostolaiset uskomme, että jokaisessa meissä asuu pieni sudenpentu ja, että partio on hauska harrastus myös aikuisille. Näiden ajatusten pohjalta toimimme jaostossa emmekä ota asioita turhan vakavasti. Tervetuloa sudenpentujaostoon!

Sudenpentujaoston toiminta on monipuolista ja jokaiselle löytyy tekemistä omien kiinnostustensa mukaan. Me järjestämme vuosittain akelavihjarit akeloille, koulutamme akelakursseilla, järjestämme sudenpentukilpailuja yhdessä lippukuntien ja alueiden kanssa sekä tuotamme erilaisia materiaaleja (esimerkiksi Akelapostia ja vinkkivihkoja sudenpentuohjelmasta) akeloiden avuksi. Yritämme myös parhaamme mukaan pitää hauskaa ja olemmekin kokouksien yhteydessä olleet esimerkiksi retkeilemässä metsässä, syömässä, purjehtimassa ja pelaamassa pakohuonepeliä. Sudenpentujaoston jäsenenä pääset osallistumaan kaikkiin näihin juttuihin! Lisäksi osallistut kerran kuukaudessa jaoston kokouksiin.

Pesti vie aikaa kuukaudessa 3-6 tuntia + mahdolliset tapahtumat. Pestin kesto on kaksi vuotta.

Pestissä tarvittavat taidot tai kokemus

Pesti ei vaadi erityistaitoja, vaan kiinnostus sudenpentuohjelmaa kohtaan riittää. Plussaa on, jos olet käynyt partiojohtajan peruskurssin ja olet toiminut sudenpentujohtajana. Saat pestiisi kattavan koulutuksen eikä pestissä tarvitse toimia yksin. Apua on myös aina saatavilla.

Lisätiedot

Lisätietoja pestistä saat sudenpentujaoston puheenjohtajalta Idalta (ida.ainasoja@partio.fi).

Täytä hakemus