Ennen kisoja: valmistaudu ja varustaudu

Lauma voi valmistautua kisoihin tekemällä Partiotaitokilpailu-jälkeä. Kerratkaa ensiapua ja ilmansuunnat, miettikää ennakkoon mahdollisia tehtäviä, opetelkaa rastille ilmoittautumista. Jutelkaa kisan säännöistä, kuinka toimitaan yhdessä ja vuorotellaan, ja mitä on hyvä käytös. Pohtikaa, minkälaiset ovat hyvät eväät ja mitä kannattaa ottaa mukaan. Tutustukaa kisakutsuun ja teemaan.

Anna vanhemmille selkeät ohjeet. Sudarin reppu tulee pakata kotona vain puolilleen, jotta sinne mahtuu lauman yhteisiä kisavarusteita (vintilää, trangiaa, sahaa). Muuten tarvitset itse mukaan rinkan. Kirjoita auki, mitä tarkoittaa “ruokailuvälineet”. Muuten jollain on mukaan vain haarukka ja veitsi. Säänmukaisilla vaatteilla ei sateen sattuessa tarkoiteta kertakäyttösadetakkia, vaan sadetakkia ja ehdottomasti myös sadehousuja.

Ja ne jäsenkortit. Pyydä kuvat jäsenkorteista sähköpostiisi ainakin viikkoa ennen kisaa. Tai jos Kuksa-oikeudet riittävät, tulosta itse kaikkien osallistujien jäsenkortit valmiiksi. Muuten niitä metsästetään kisa-aamuna.

Pakkaa itsellesi survival-reppu, jossa on kisavarusteiden lisäksi ainakin yksi ylimääräinen partiohuivi, varasukkia, yllärikarkkia, nenäliinoja, kanttiinikolikoita ja vanhempien puhelinnumerot paperilla.

Sudenpentukisoissa pidetään hauskaa ja opitaan yhdessä tekemällä.

Kisoissa: ohjaa mutta älä osallistu

Kisoissa tehtäväsi on auttaa reitin kulkemisessa, pitää lauma aikataulussa, keksiä taukoleikkejä odotteluun, valvoa työkalujen ja trangian turvallista käyttöä, auttaa tarvittaessa lukemisessa. Partio on tekemällä oppimista, joten anna sudenpentujen tehdä tehtävät rasteilla itse. Älä osallistu tehtävien tekemiseen! Tsempata ja kannustaa saa, sillä pääasia on nauttia päivästä. Sudarikisojen tarkoitus on olla mukava kokemus luonnossa liikkumisesta ja ryhmässä toimimisen oppimista. Toki kilpailu tuo tapahtumaan jännitystä, ja sudenpennut oppivat sekä häviämään että voittamaan reilusti.

Kisojen jälkeen muistellaan

Kisan jälkeen kannattaa seuraavassa laumaillassa käydä läpi tehtäviä ja muistella kisoja. Mikä oli helppoa ja mitä opittavaa huomattiin. Partiossa epäonnistuminen on sallittua, joskus ehkä jopa toivottavaa. Akelana suuntaa katse tulevaisuuteen, kuinka laumasi kehittyy ja jokainen on hyvä jossain.