Vastuullisuusvastaavan tehtävä on luotsata lippukuntaa kohti konkreettisia muutoksia.

Vastuullisuus, kestävä kehitys, kiertotalous, ilmastonmuutos… Kaikki tietävät, että tämä pitäisi ottaa huomioon lippukunnan toiminnasta, mutta aloittaminen tuntuu vaikealta. Ensimmäinen askel kohti vastuullisesti toimivaa lippukuntaa on vastuullisuusvastaavan pestin avaaminen ja siihen sopivan aktiivisen tekijän pestaaminen.

Vastuullisuusvastaavan tehtävänä on huolehtia lippukunnan toiminnan vastuullisuudesta ja kestävän kehityksen teemojen huomioimisesta kaikessa päätöksenteossa. Jokainen vastuullisuusvastaava voi toteuttaa pestiä juuri haluamallaan tavalla, tärkeintä on, että vastuullisuusvastaava on innokas ja motivoitunut kehittämään lippukunnan toimintaa.

Kaikki lippukunnat eivät ole vielä hakeneet Kestävästi partiossa- tunnusta ja osalla se on päässyt vanhentumaan. Kyseinen työkalu on hyvä paikka aloittaa vastuullisuustyö lippukunnassa. Sitä hakiessa tulee pohdittua monipuolisesti erilaisia kestävän kehityksen teemoja lippukunnan toiminnan ympärillä.
Tunnusta hakiessa lippukunnalle täytyy asettaa muutamia kehityskohteita ja tavoitteita, joiden toteutumista arvioidaan tunnusta uusiessa. Voisiko teidän lippukuntanne esimerkiksi suosia enemmän kasvisruokaa tai hankkia kololle kierrätysjärjestelmän? Onnistuisiko teiltä kimppakyytipörssin luominen tai voisitteko kilpailuttaa kololle uuden uusiutuvaa energiaa käyttävän sähkösopimuksen? Pienet teot ovat tärkeitä ja luovat pohjan suuremmalle muutokselle.

Monilla lippukunnilla on ollut vastuullisuusvastaava jo muutaman vuoden ajan. Inkeri ”Heini” Holmroos on Mikaelin Sinikellojen vastuullisuusvastaava.

Vastuullisuus kuuluu jokaiseen partiotapahtumaan.
Vastuullisuus kuuluu jokaiseen partiotapahtumaan.
Kuva Annika Andersen

Millainen vastuullisuusvastaavan pesti on mielestäsi?

Pestin tekeminen on helppoa ja kivaa. Kestävästi partiossa tunnuksesta on suuri apu ja sen hakemisesta kannattaa aloittaa. Pesti on myös tosi monipuolinen ja tekijänsä näköinen.

Millainen on hyvä vastuullisuusvastaava?

Sellainen, joka haluaa oppia uutta ja tutustua kestävän kehityksen eri osa-alueisiin. Ei tarvitse tietää kauheasti etukäteen. Lisäksi tärkeää on halu edistää vastuullisuustyötä monipuolisesti ja pitkäjänteisesti. Vastuullisuusvastavan ei tarvitse itse olla täydellinen vaan ihan kuka tahansa voi ryhtyä hommaan!

Käytännön vinkkejä tuleville vastuullisuusvastaaville?

Lippukunnassa helpointa on aloittaa tiimissä, jotta voi pallotella ideoita ja saa myös helpommin lippukunnan tuen kehitysideoille. Lisäksi hommia on tietenkin mukavampi tehdä yhdessä. Alkuun pääseminen on kaikkein vaikeinta, mutta se helpottuu nopeasti.

Mikä on teidän lippukuntanne paras vastuullisuusteko?

Kasvisruokaan siirtyminen. Nykyään retkillä on puolet ruuasta kasviruokaa. Muutos on ollut tosi luonteva, eikä kukaan ole kyseenalaistanut sitä. Lisäksi meillä on ollut jo pitkään vahva kimppakyytikulttuuri. Sekin on hyvä huomata, että usein lippukunnat tekevät ”vahingossa” jo monia vastuullisuustekoja ja tunnuksen kriteerit täyttyvätkin yllättävän helposti.

Lempiroskasi kierrättää ja miksi?

Jäätelön käärepaperi. Koska sen kierrättäminen tarkoittaa, että olen saanut syödä jäätelöä!