Raumalla toimivat lippukunnat ovat syksyllä 2024 tehneet kaikki hyvää jäsenmäärän kasvua. Esimerkkinä tästä meripartiolippukunta Myrskypojat otti 23 uutta jäsentä mukaan toimintaan.


Partiotoiminta on ollut Rauman seudulla aina vahvaa. Nyt alueeseen kuuluu kahdeksan aktiivisesti toimivaa lippukuntaa, joista neljä Rauman kaupungin alueella. Lisäksi partiotoiminnalle on aina löytynyt sitoutuneita tukijoita. Näin partiotoimintaa onkin varmasti helpompi pyörittää kuin monella muulla paikkakunnalla. Seuraavaksi annettavat vinkit eivät siten ole mitään patenttiratkaisuja. Kuitenkin kaiken A ja O on perustoiminnan jatkuva riittävän hyvä taso, jota myrkkäreissä on edistetty viime vuosina seuraavin teesein:

Keskittyminen olennaiseen

Kannattaa keskittyä lippukunnan toiminnan ytimeen. Myrskypojille se on meripartiotoiminta, ja erityisesti Meripurakalla seilaaminen. Olemmekin laittaneet paukut siihen, että laadukasta toimintaa vesillä on keväästä syksyyn niin, että jokainen halukas pääsee seilaamaan tai muuten veneilemään säännöllisesti.

Kynnysten pitäminen matalina

Kun nykyiseen ohjelmaan aikoinaan siirryttiin, Myrskypojissa sudarit ja seikkailijat jäivät aika lailla omaan siiloonsa, ja vasta venekuntalaisena pääsi tekemään niitä parhaita juttuja. Nyt olemme esimerkiksi ryhtyneet ottamaan myös seikkailijat mukaan matkapurjehduksille, ja sudarit ja seikkailijat mukaan kaikille lippukunnan leireille, vaikka sitten päiväretken muodossa. Samoin iltapurjehdusten osalta nuorimmat ikäkaudet on huomioitu tasavertaisesti varttuneempien kanssa.

Yhteistyö lippukuntien kesken

Teemme aktiivista yhteistyötä erityisesti Rauman Partiotyttöjen kanssa. Eniten toimintaa aktivoinut asia on ollut yhdessä toteutettu iltapurjehdustoiminta. Tällä on taattu, että jokaisella myrkkärillä ja ärppärillä ikäkauteen katsomatta on ollut kesä- ja elokuussa mahdollisuus iltapurjehdukseen ainakin kerran viikossa. Muutenkin yhteistyötä on paljon, esimerkiksi lippukuntien venekalustoa käytetään sujuvasti yhdessä.

Kaikkea ei tarvitse keksiä ja tehdä itse

Alue, piiri, SP ja monet muutkin tahot tarjoavat tapahtumia ja tilaisuuksia, joihin voi pelkästään osallistua ilman muita vaatimuksia. Osallistumalla aktiivisesti esimerkiksi isommille leireille ja erityisesti kaikkiin mahdollisiin partiotaitokisoihin ja vastaaviin aktiviteetteihin, löytyy toimintaan valmista laadukasta sisältöä pitkin vuotta. Monesti johonkin tapahtumaan valmistautuminenkin antaa myös mukavasti tekemisen aiheita ja selkeän päämäärän lippukunnan tai yksittäisen ryhmän omalle toiminnalle.  

Yhteys koteihin

Nuorimmat ikäkaudet ovat vielä vahvasti huoltajiensa näpeissä. Yhteydet koteihin onkin syytä pitää aktiivisesti auki. Tällöin huoltajien luottamus lippukunnan toimintaan lujittuu ja nuoremmatkin partiolaiset saadaan kattavammin osallistumaan myös tapahtumiin, joihin he itse eivät ehkä ymmärtäisi aina innostua mukaan. Tämä taas edistää osaltaan koko toiminnan aktiivisuutta ja laadukkuutta, joka erityisesti huoltajien viidakkorumpujen kautta säteilee takaisin jäsenhankintaan.  

Elämyksellisyys

Olennaista partiotoiminnassa on päästä jo lapsena ja nuorena tekemään ja kokemaan jännittäviä ja vastuunottoakin vaativia asioita, poissa kotoa ja usein luonnon helmassa tai sen armoilla. Mitä nuorempi partiolainen, sitä todennäköisemmin se nuotioretki lähilaavullekin on juuri tätä. Olemme kannustaneet omat ryhmämme ikäkauteen katsomatta kolon sijaan mahdollisimman usein ”merelle ja metsään”, jotka ympäristönä ovat otollisempia elämyksille.

Loiskis 24 -leiri. Kaikenikäisiä myrkkäreitä ja ärppäreitä mahtui samaan veneeseen perinteisellä yhteisellä SuSe-leiri Loiskiksella kesäkuussa 2024.
Loiskis 24 -leiri. Kaikenikäisiä myrkkäreitä ja ärppäreitä mahtui samaan veneeseen perinteisellä yhteisellä SuSe-leiri Loiskiksella kesäkuussa 2024.