Ihmiset

Ei pelkkää tavaroiden roudaamista

Partio tarjoaa paljon mielekästä tekemistä myös aikuisille. Useat lippukunnat ovat perustaneet aikuisryhmiä, joissa suunnitellaan ja toteutetaan omaa toimintaa aikuisille. Aikuisena partioon liittyneet Julia Sokka ja Riikka Söderström kertovat, mikä sai heidät aloittamaan uuden harrastuksen, ja mitä kaikkea he ovat siitä saaneet.

Julia Sokka, 23

Lippukunta Nuotiotytöt Turussa
Aloittanut partion syksyllä 2016

1. Miksi innostuit liittymään partioon?
Olin jo pitkään pohtinut, että jonkinlainen harrastus olisi kiva. Majaillessani pitkään partiota harrastaneen ystäväni luona luin hänen Partio- ja Repolainen-lehtiään ja tuumin, että kuulostaapa kivalta ja monipuoliselta – siltä, että jokaiselle löytyy jotain kiinnostavaa sekä mahdollisuuksia kehittää itseään ja oppia uutta.

2. Millainen on partiopolkusi?
Ensimmäinen partiotapahtuma, johon osallistuin, oli muutaman tunnin mittainen Partio tutuksi –kurssi/koulutus. Olin siinä vaiheessa vielä ilman lippukuntaa, mutta päivän aikana minut kutsuttiin/houkuteltiin Nuotiotyttöihin. Pääsin lippukunnassamme heti sudenpentujohtajan puuhiin, minkä lisäksi olen tämän vajaan vuoden aikana osallistunut joihinkin partiopiirin tapahtumiin, esimerkiksi akelakurssille ja turkulaisen partiotoiminnan historiaa käsittelevään seminaariin.

3. Mitä teet partiossa tällä hetkellä?
Toimin akelana eli sudenpentulauman johtajana kolmen muun tytön kanssa. Johtamani lauma aloittaa tulevana syksynä toisen partiovuotensa – oli kätevää hypätä heidän joukkoonsa, kun lähes kaikille heistäkin partio on ihan uusi maailma!

4. Mikä on seuraava tavoite partiopolullasi?
Haluaisin mukaan piirin toimintaan sekä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen yhdenvertaisuutta partiossa edistävän Pinkkipartio ry:n toimintaan. Aikaa vain on opiskeluiden ohella kovin rajallisesti.

5. Millainen harrastus partio on aikuisen näkökulmasta?
Ihan mahtava! Aluksi vähän jännitti ja epäilytti, mitä partio voi aikuiselle antaa – löytyykö sieltä muuta tehtävää kuin esimerkiksi leirikamppeiden roudaamisessa avustamista tai papereiden pyörittelyä? No kyllä löytyy! (Jokuhan voi toki syttyä niistä leiritavaroiden kanniskelusta tai paperipartiostakin, ja hyvä niin.) Piirien ja SP:n toiminnasta löytyy paljon aikuisille sopivaa ja mielekästä toimintaa ja koulutuksia – toukokuussa oltiin esimerkiksi Lounais-Suomen Partiopiirin järjestämällä aikuisille suunnatulla purjehduksella. Kotilippukunnastani Nuotiotytöistä löytyy myös aikuisvenekunta, jossa touhutaan monenlaista partiomaista aikuisporukalla.

6. Mikä on partiossa parasta?
Yksi lempimeemeistäni on ”halusin alkaa harrastaa syömistä, paras tapa oli liittyä partioon”. Ruoka on partiossa aina hurjan hyvää ja sitä riittää! Asioista innostuvat, aikaansaavat ja uteliaat partiolaiset ovat myös mahtavia sekä monipuoliset mahdollisuudet päästä kouluttautumaan ja haastamaan itseään.

7. Mitä partio on antanut ja opettanut sinulle?
Olen aina ollut kamala jännittäjä ja etukäteen hermoilija, mutta partio on lievittänyt sitä paljon. Edelleen tehdessäni jotain partioon liittyvää teen sitä usein ensimmäistä kertaa, mutta stressaaminen on osoittautunut turhaksi – aina on ollut jännittävyydestä huolimatta superkivaa.
Koen, että partio tukee opintojani (ja toisinkin päin) ja uskon, että partiossa tekemistäni asioista tulee olemaan hyötyä myös työelämässä. Vastoinkäymisille ja mokille (joista oikeasti ei ole kenellekään haittaa/harmia) osaan myös nauraa entistä helpommin. ”Se on vain maallista”, sanoi Katto-Kassinen.

8. Mieleenpainuvin partiomuistosi?
Ensimmäinen puolijoukkueteltassa nukuttu yö joulukuun lopulla. Se oli jo itsessään ihanan, kamalan jännittävää – mitä kipinämikko tekee? Mitä jos makuupussini syttyy tuleen? Onko siellä kylmä? Lisäksi pari innokasta uudenvuodenjuhlijaa keksi laukaista pari rakettia telttojamme kohti. Onneksi mitään ei sattunut, ja sainpahan tosiaan ainakin unohtumattoman nukkumiskokemuksen teltassa!

9. Mitä vinkkejä antaisit aikuiselle, joka on kiinnostunut liittymään tai palaamaan partioon?
Kuulostaa itsestään selvältä ja ehkä tylsältäkin, mutta rohkeasti kaikkeen mukaan vain! Minulle ei ainakaan kukaan vielä ole mistään sanonut, etten voisi tulla mukaan, koska en vielä osaa tai tiedä tarpeeksi – tekemällä oppii. Lippukunnille antaisin myös sellaisen vinkin, että panostakaa aikuisten rekrytointiin ja tukekaa aktiivisesti uusia aikuisia lippukunnan toimintaan mukaan pääsemisessä.

10. Miksi partioon kannattaa liittyä aikuisenakin?
En keksi yhtään hyvä syytä, miksi ei kannattaisi. Paitsi jos on tosi pieni kalenteri, se voi nopeasti käydä liian ahtaaksi, jos innostuu lähtemään mukaan kaikkeen mahdolliseen partiopuuhaan.

 

Riikka Söderström, 42

Lippukunta Halikon Siniset
Aloittanut partion vuonna 2008

1. Miksi innostuit liittymään partioon?
Minua kysyttiin parina syksynä sudarilauman johtajaksi. Taisi olla vuonna 2008, kun lopulta lähdin mukaan. Perheessämme muut olivat jo partiossa, joten ihan vierasta toiminta ei ollut.

2. Millainen on partiopolkusi?
Aloitin sudarilauman johtajana ja siitä parin vuoden päästä olin jo ikäkausivastaavana ja nopeasti myös hallituksen jäsenenä. Olen toiminut jäsenrekisterinhoitajana siitä lähtien, kun Kuksa tuli käyttöön. Samoihin aikoihin aloitin myös koulutusvastaavana. Viikkotoiminnasta luovuin muutama vuosi sitten muiden kiireiden vuoksi. Suurleiri Roihu oli ensimmäinen isompi leiri, johon osallistuin. Siellä olin mukana lääkintä-pelastuksen tiimissä. Tämän vuoden alusta aloitin ensimmäisessä piirin pestissäni. Partiossa ollessani olen myös pyrkinyt kasvattamaan osaamistani osallistumalla erilaisiin partion tarjoamiin koulutuksiin ja kursseihin.

3. Mitä teet partiossa tällä hetkellä?
Toimin lippukunnan pestijohtajana, jäsenrekisterinhoitajana ja hallituksenjäsenenä. Piiripestini on tällä hetkellä aikuisrekryvastaava.

4. Mikä on seuraava tavoite partiopolullasi?
Saada tänä vuonna aloitettu Ko-Gi-kurssi valmiiksi ensi vuoden alussa.

5. Millainen harrastus partio on aikuisen näkökulmasta?
Partio on monipuolinen harrastus kaikenikäisille. Aikuiset saavat olla mahdollistamassa lapsille ja nuorille uusia kokemuksia ja tukea heitä heidän kasvussaan. Vaikka aikuiset ovat mahdollistajia, saavat itse aikuisetkin samalla hyvin paljon. Partiossa on monenlaista toimintaa myös aikuisille.

6. Mikä on partiossa parasta?
Tekeminen eri-ikäisten ihmisten kanssa ja yhteenkuuluvuus.

7. Mitä partio on antanut ja opettanut sinulle?
Partio on antanut paljon uusia ystäviä ja runsaasti erilaisia kokemuksia.

8. Mieleenpainuvin partiomuistosi?
Kyllä suurleiri Roihu on ollut mieleenpainuvin kokemus.

9. Mitä vinkkejä antaisit aikuiselle, joka on kiinnostunut liittymään tai palaamaan partioon?
Ota rohkeasti yhteyttä lähimpään lippukuntaan. Sieltä löytyy ihan varmasti juuri sinulle sopiva tehtävä, on se sitten sudarilauman vetäminen tai retkien ja leirien muonittaminen.

10. Miksi partioon kannattaa liittyä aikuisenakin?
Partio tarjoaa jokaiselle jotakin.