Revontulien tekijä

Tule tekijäksi Revontulet II -tapahtumaan Laitilan Tulejärvelle 29.-30.8.2026

Revontulet II on tapahtuma Lounais-Suomen Partiopiirin vähintään 25-vuotiaille aikuisille.

Tapahtumassa osallistujat pääsevät innostumaan, vaikuttumaan ja latautumaan aidon tekemisen parissa. Vuonna 2024 Revontulet järjestettiin ensimmäisen kerran. Silloin osallistujia oli noin 100. Tänä vuonna tavoitteena on saada vähintään yhtä paljon aikuisia mukaan nauttimaan rennosta tunnelmasta ja aidosta yhteisöllisyydestä.

Haemme tekijätiimiin mukaan innokkaita aikuisia! Voit tulla tekemään pienen palan Revontulia tai tehdä isomman siivun. Kaikki ovat tervetulleita mukaan ideoineen ja ajatuksineen! Itse tapahtuma koostuu pajoista, jotka osallistujat saavat itse valita. Kaipaamme siis monipuolisia ideoita pajoihin ja tietysti tekijöitä niihin. Tapahtuma tarvitsee myös muita tekijöitä, joten jokaiselle löytyy varmasti mieleistä tekemistä. Tekijänä pystyt myös osallistumaan tapahtuman ohjelmaan.

Pestissä tarvittavat taidot tai kokemus

Erityisesti haemme tiimiin seuraavia osaajia:
  • viestintä
  • some
  • pajojen koordinointi
  • isojen ohjelmien ideointi
  • huolto-osaamista
  • kuljetusosaamista
  • pajojen vetäjiä

Vai kiinnostaisiko sinua jokin muu?

Ole rohkeasti yhteydessä tekijöihin ja kysy lisää. Varmasti juuri sinulle löytyy sopivaa puuhaa.

Jos et nyt koe ehtiväsi tekijäksi, muistathan laittaa Revontulet II kalenteriin ja levittää tietoa Revontulista kaikille lounaissuomalaisille aikuispartiolaisille!

Lisätiedot

Kysy lisää ja tule innostumaan yhdessä.

Lisätietoja:
  • kaisa.vartio@partio.fi
  • info@lsprevontulet.fi
  • lsprevontulet.fi
  • IG @lsprevontulet
  • Facebook L-SP Revontulet

Täytä hakemus