Avoimet työpaikat

Nykyisen lippukuntakoordinaattorimme siirtyessä eläkkeelle, haemme toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen Turkuun

LIPPUKUNTAKOORDINAATTORIA

Lippukuntakoordinaattori toimii myös Turun Partiolaiset – Scouterna i Åbo ry:n toiminnanjohtajana.

Lippukunta on partion päätoimintayksikkö, joka järjestää monipuolista harrastustoimintaa lapsille ja nuorille sekä tarjoaa mielekkään ympäristön aikuisille osallistua vapaaehtoistoimintaan. Lippukuntakoordinaattorin päävastuulla on partiolippukuntien hyvinvoinnin ja toimintakyvyn varmistaminen siten, että partio harrastuksena pysyy laadukkaana sekä turvallisena ja harrastajien määrä kasvaa.

Lippukuntakoordinaattorin monipuoliseen työnkuvaan kuuluu asiakaspalvelu, vapaaehtoisten tukeminen ja nuorten ohjaaminen, toiminnan markkinoiminen, uusien lippukuntien perustaminen, sidosryhmäsuhteiden hoitaminen, aktiivinen viestintä, tapahtumien järjestäminen, yhdistyksen hallinnon asianmukainen hoitaminen sekä ongelmatilanteiden ratkominen. Lippukuntatyön lisäksi koordinaattori tukee partiopiirin vapaaehtoisista koostuvia ryhmiä ja osallistuu heidän kanssaan aktiivisesti toiminnan kehittämiseen.

Toiminnanjohtajan tehtäviin kuuluu mm. yhdistyksen hallinnon valmistelu, esimiestehtävät, toiminnan ja talouden suunnittelu yhdessä yhdistyksen johtokunnan kanssa, tapahtumien viestintä, johtokunnan kokousten valmistelu ja kokoussihteerinä toimiminen.

Osa työstä sijoittuu ilta- ja viikonloppuaikaan, ja vaatii matkustamista partiopiirin alueella.

Tehtävä edellyttää vahvaa partio- ja järjestötoiminnan tuntemusta. Odotamme sinun olevan itsenäiseen työskentelyyn kykenevä, innostunut ja kannustava. Tunnet partiolippukuntien arjen, hallitset Microsoft Office -ohjelmat sujuvasti ja sinulla on tehtävään soveltuva koulutus.

Tarjoamme sinulle monipuolisen työn mukavassa ja nykyaikaisessa työympäristössä. Työ alkaa sopimuksen mukaan mahdollisimman pian.

Lähetä hakemuksesi, ansioluettelosi ja palkkatoiveesi 13.9.2019 mennessä sähköpostilla: kalle-pekka.mannila@partio.fi

Tehtävästä lisätietoja antaa toiminnanjohtaja Kalle-Pekka Mannila puh. 050 3129421

Lounais-Suomen Partiopiiristä saat lisätietoja osoitteesta: lounaissuomenpartiopiiri.fi
ja Turun Partiolaisista: turunpartiolaiset.fi