Vilhelmiina ja Nea saavat johdettavakseen talvipiirileiri 2024

Lounais-Suomen Partiopiirin hallitus on marraskuun kokouksessaan valinnut Vilhelmiina ”Viima” Hännikäisen (Tornipääskyt) ja Nea Laineen (Jokikylän Pojat) talvipiirileiri 2024 johtajapariksi.

Vuoden 2024 talvipiirileiri järjestetään vuoden ensimmäisellä viikolla. Leirin kohderyhmää ovat kaikki seikkailijaikäkaudesta ylöspäin. Talvipiirileirin tavoitteena on olla kohderyhmälleen saavutettava, opettavainen ja elämyksellinen talvileirikokemus. Johtajakaksikko puhkuu intoa päästä suunnittelemaan ja toteuttamaan ikimuistoinen talvileiri.

Kaksikolla pitkät ja monipuoliset partiopolut

Sekä Vilhelmiina että Nea ovat olleet partiossa sudenpentuikäisestä lähtien ja he ovat olleet monipuolisesti mukana partiotoiminnassa.

Nea Laine on talvipiirileirin johtaja

Nean partiohistoriaan mahtuu erilaisia pestejä niin lippukunnassa kuin piiritoiminnassa ja myös isoja leirejä, Roihua ja HuHu 21, hän on ollut tekemässä. Talvipiirileirijohtajuus on nyt jotain ihan uutta, mitään vastaavaa hän ei ole vielä tehnyt ja juuri se motivoi aivan erityisesti.

”Uusi haaste ja kokemus! Mitään näin isoa en itse ole vielä päässyt tekemään, mutta se on ollut kuitenkin aina haaveena ja tavoitteena”, iloitsee Nea.

Vilhelmiina Viima Hännikäinen on talvipiirileirin johtaja

Vilhelmiinallakin kokemusta niin lippukunta- kuin piiripesteistä. Parhaillaan hän toimii Tornipääskyjen lippukunnanjohtajana ja piirissä Erätaitojaoston puheenjohtajana. Kokemusta isosta leiristä Vilhelmiina sai toimiessaan HuHu 21 staabissa ja se sytytti häneen palon isommille projekteille.

”Koen talvileirin johtajuuden juuri minun näköisekseni ja hienoksi mahdollisuudeksi. On upeaa päästä käynnistämään piirin talvileiriperinnettä uudelleen pitkän tauon jälkeen”, Vilhelmiina tuumii.

Talviretkeilyn ilosanomaa

Retkeily ja talvi ovat lähellä Vilhelmiinan sydäntä, ja hän toivoo myös muitten innostuvan niistä.

”Haluan levittää talviretkeilyn ilosanomaa ja tarjota leiriläisille kokemuksen, joka sytyttää mielenkiinnon laajemminkin retkeilylle, eräilylle ja varsinkin talviretkeilylle. Talviretkeily on helposti iso mörkö, jota on vaikea lähestyä, joten haluan myös tehdä leiristä helpon ensikosketuksen talvileireilyyn”, kertoo Vilhelmiina tavoitteistaan talvileirille.

Nea puolestaan tuumii, että hän haluaa talvileiriläisille jäävän leiristä semmoisen muiston, joka elää läpi partioelämän ja jolle voi vielä vuosienkin jälkeen nauraa kavereiden kanssa.

”Talvileirissä on sellainen omanlaisensa tunnelma, sekä osallistujille että tekijöille. Niitä ei ole usein, joten ne ovat kaikille vähän uusia ja jännittäviä sekä omalla tavallaan varmasti myös vähän haastavia toteuttaa. Talvi ja lumi mahdollistaa myös omalla tavallaan ihan uusia juttuja ja kukapa sitä ei tykkäisi pulkalla laskea”, tuumii Nea.

Talvipiirileiri 2024 kutsuu kaikkia piirin seikkailijoita ja sitä vanhempia ympäri piirin! Tuleva talvipiirileiri on järjestyksessä kolmas Lounais-Suomen Partiopiirin talvipiirileiri. Edellinen talvipiirileiri Tules järjestettiin vuonna 2016.

Lisätietoja antaa piirin projektiministeri Essi Virtanen, essi.virtanen@partio.fi