Tukea lippukuntien syksyyn

Partio alkaa tänäkin syksynä, vaikka poikkeukselliset ajat jatkuvat. Piiri haluaa taata, että myös jatkossa yhä useampi lapsi ja aikuinen löytää partioharrastuksen pariin. Niinpä piiri onkin tehnyt tälle syksylle monia erilaisia tukitoimia lippukuntien arjen helpottamiseksi. Tukea löytyy niin perustoimintaan, partion näkyvyyteen, aikuisten rekrytointiin kuin johtajiston jaksamiseen.
Tukimateriaali on lähtenyt lippukuntiin viikon 32 alussa paperipostissa lippukuntien postinsaajille ja sähköpostina johtokolmikoille. Materiaali löytyy myös täältä.

Tukea toimintaan

Jokaiselle ikäkaudelle on tehty valmis toimintasuunnitelmapohja syksyksi. Aktiviteeteissa on variaatiot sekä etä- että lähitoimintaan.
Jokaiselle ikäkaudelle toteutetaan myös kerran kuussa syys-, loka- ja marraskuussa etäikäkausi-illat. Näinä iltoina viikkojohtajien ei tarvitse panostaa suunnitteluun ja toteutukseen, vaan lauma tai vartio voi osallistua yhdessä piirin tarjoamaan etäikäkausi-iltaan. Lisätietoa iltojen sisällöstä täältä ja piirin nettisivujen tapahtumakalenterista.

Tukea näkyvyyteen

Piiri toteuttaa elokuussa kattavasti ympäri piiriä valotaulumainontakampanjan, jonka mainokset vievät partioon.fi-sivulle. Suomen Partiolaiset toteuttavat partion somemainontaa.
Näiden lisäksi piiri on tehnyt 4.–5.-luokkalaisille suunnatun Partiopolku-lehden. Lehti toimitetaan kaikille sen tilanneille piirin alueen kouluille.
Lisäksi MLL:n kanssa yhteistyössä jokaiselle ekaluokkalaiselle lähtee mainos partiosta suoraan kotiin.

Tukea aikuisten rekrytointiin ja aikuisten jaksamiseen

Piiri järjestää syksyllä kaksi etävanhempainiltaan, jossa kerrotaan partiosta yleisesti ja kannustetaan myös vanhempia mukaan toimintaan. Lippukunnat voivat ohjata lasten huoltajat osallistumaan näihin vanhempainiltoihin.
Lisäksi piiri järjestää syksyllä kaksi Partio tutuksi illassa -infoiltaa kaikille partiosta kiinnostuneille aikuisille. Infoillan mainostamista varten liitemateriaaleista löytyy julisteita ja flaikkuja, joita voi jakaa oman toiminta-alueen kauppojen, koulujen yms. Ilmoitustauluille ja tutuille aikuisille.

Myös vinkkejä aikuisten rekrytointiin, aikuisten ryhmäyttämiseen ja johtajahuoltoon on saatavilla.

 

Intoa uuden partiosyksyn aloitukseen!

Partiotoimistot auttavat missä vaan mieltä askarruttavissa kysymyksissä. Partiotoimistoista saa myös monenlaista partion markkinointimateriaalia sekä printtausapua syksyn tukimateriaaleihin. Partiotoimistot palvelevat 30.8. asti arkisin klo 10–16 ja 1.9. alkaen ma–ke ja pe 10–16 ja to 11–18. Henkilökunnan yhteystiedot löytyvät piirin nettisivuilta.

 

22.9. Korjattu Partiopolku-lehden kohderyhmä 3.–4.-luokkalaiset > 4.–5.-luokkalaiset