Poikkeustilanne haastoi partiotahot innovoimaan uusia muotoja harrastaa

Kun kasvokkain tapahtuva perinteinen partion harrastaminen joutui koronaviruksen vuoksi tauolle, partiotahot ympäri Suomen alkoivat nopeasti innovoimaan erilaisia tapoja harrastaa. Erilaiset digitaaliset alustat ovat etäpartioinnin keskiössä, ja niitä on otettu haltuun vauhdilla.

Suomen Partiolaisten kasvatusvaliokunta kokosi etäpartiovinkkejä avoimeen Padlettiin, ja niistä koostettiin ohjelmaa jokaiselle ikäkaudelle huhtikuun puoliväliin saakka. Myös etäjohtamiseen löytyy ohjeita.

Lounais-Suomen Partiopiirin somejaosto lanseerasi Instagramiin #kotopartio -tunnisteen, etäpartiovinkkejä ja 15.4. asti kestävän kilpailun. Postaamaalla Instagramiin kuvan omasta etäpartioilustaan em. tunnisteella, osallistuu arvontaa, jossa voi voittaa kivoja palkintoja.

Iso osa partion koulutuksista ja tapahtumista on poikkeusolojen vuoksi jouduttu perumaan tai siirtämään syksyyn, mutta monia on myös muokattu etänä pidettäviksi. Jopa viikonlopun mittainen Moninaisuuspäivät on saatu osittain taipumaan nyt keväällä järjestettäväksi virtuaaliseksi koulutuskimaraksi. Tapahtuma järjestetään 18.–19.4.

Lippukunnissa käy etäpartiokuhina

Lippukunnat ovat tarttuneet etäpartiovinkkeihin innoissaan ja ottaneet haltuun erilaisia digitaalisia alustoja. On pidetty niin johtajistojen ja ryhmien kokouksia kuin innovoitu uudenlaista yhteistä puuhaa. Alla esimerkkejä lippukuntien etäpartionnista.

Perttelin Pikettien tarpojavartio Superjoukkue kokoontui tietokoneille perinteisen kokouksen sijaan. Kokouksessa mietittiin mm. miten vaikuttaa ilmastonmuutokseen, osallistumista Earth Hour -tapahtumaan, pohdittiin netissä liikkuvan tiedon luotettavuutta ja pelattiin bingoa.

Etäpartiokokous onnistuu myös sudenpennuilta! Kaarinan Sädetyttöjen Mehiläiset tapasivat myös etänä harjoitellen palvelimen käyttöä, leikkien assosiaatioleikkiä ja tietysti kuulumisia vaihdellen. Lippukunnan kaikille viikoittain kokoontuville ryhmille on luvassa rmukavaa etäohjelmaa perinteisen partion tauon ajalle.

Pöytyä Pöllöiltä puolestaan on luvassa someen joka viikko vaihtuva etätehtävä. Pöllöt kaikissa ikäkausissa ovat ottaneet tehtävät niin innolla vastaan, että etäpartiointia varta vasten suunniteltu uniikki Pöllöjen etäpartio 2020 -merkki tullaan näkemään monessa hihassa.

Käppäräpartion Pöllöt-lauma on opetellut uutta ja ottanut MOBO-suunnistusta haltuun oman perheen kesken. MOBO on kiintorastien nykyaikainen versio. Siinä älypuhelimeen ladataan sovellus, jonka avulla omaa puhelinta voi käyttää niin karttana, kompassina kuin leimasimenakin. Sovelluksesta löytyy monia valmiita karttoja rasteineen

Aarrejahti on Mietoisten Kolopuutinttien itse suunnittelema ja toteuttama rastirata. Se on Mietoisten alueella kiertävä ongelmanratkaisupeli, jossa suunnistetaan QR-koodien, tehtävistä saatavien salasanojen ja kuvavihjeiden avulla. Aarrejahtiin voivat osallistua kaikki halukkaat, itselle sopivaan ajankohtaan. Aarrejahdista löytyy lisää täältä

Myös Henrikin Tapulitytöillä ja Kupittaan Henrikinpojilla on oma rastirata, jossa seikkaillaan Henrikinkirkon lähimaastossa ja tehdään ympäristöön ja partioon liittyviä tehtäviä. Rata on toteutettu Actionbound-sovelluksen avulla.