Perinteinen Partioparaati järjestetään Turussa sunnuntaina 4.5.2025 kello 14.00 alkaen. Partioparaati tuo yhteen kaikenikäisiä partiolaisia koko Lounais-Suomen alueelta Kankaanpäästä Saloon. Tapahtumaan odotetaan edellisten vuosien tapaan noin 4000 partiolaista sekä tuhansia katsojia katujen varsille.
Paraati luo yhteisöllisyyttä
Partioparaati on lounaissuomalaisten partiolaisten perinteinen ja odotettu kevättapahtuma. Monessa lippukunnassa Partioparaati päättää kuluneen partion toimintakauden. Kauempaa tuleville lippukunnille retki Partioparaatiin on yksi kevään odotetuimmista tapahtumista.
Partiopiirin aivan pohjoislaidalla toimivasta Kankaanpään Korpiveikot -lippukunnasta matkustaa joka vuosi melkein täysi bussilastillinen kaikenikäisiä partiolaisia Turkuun. 11-vuotiaitten seikkailijoitten ja 16-vuotiaitten samoajien ryhmiä ohjaava Elina Kangas kertoo, että yli kahden tunnin bussimatka suuntaansa ei ole lapsille yhtään raskas, kun mukana on omat partiokaverit ja perillä odottaa kivaa tekemistä.
”Lapset odottavat Partioparaatissa etenkin yhdessäoloa ja muitten partiolaisten näkemistä. Partioasut yli 4000 partiolaisella on aika huikea näky itse kullekin – yhteenkuuluvuuden tunnetta on helppo kokea”, kertoo Kangas ja jatkaa: ”Kovin odotettuja retkeltä ovat myös hyvä ruoka ja oheiskohde, jossa vierailemme. Tänä vuonna menemme tutustumaan Aboa Vetus Ars Nova -museoon ja syömään aasialaiseen ravintolaan.”
Yhdessä oleminen ja yhdessä tekeminen ovat keskeistä partiossa. Kokeneemmat ja vanhemmat auttavat ja tukevat nuorempia. Tavoitteena on lapsille ja nuorille turvallinen ja monipuolinen harrastus, jossa oppii hyödyllisiä taitoja, itsensä tuntemista, saa merkityksellisen yhteisön ja pääsee kokemaan unohtumattomia seikkailuja.
”Partio ei ole pelkkä harrastus, vaan elämänasenne ja yhteisö. Partiossa saa kokeilla omia siipiään turvallisesti, aina on joku, jolta kysyä neuvoa. Partiosta saa jokainen varmasti jotain merkityksellistä, niistä ehkä tärkeimpänä yhteisön, joka voi parhaimmillaan olla kuin koti,” tuumii Lounais-Suomen Partiopiirin piirinjohtaja Anni Raiko.
Paraatissa muistetaan ansiomerkein
Ansiomerkit ovat partiossa näkyvä kiitos pitkäjänteisestä ja säännöllisestä toiminnasta, josta on jäänyt jälki omaan toimintaympäristöön. Suurin osa vuoden aikana myönnetyistä ansiomerkeistä luovutetaan Partioparaatissa.
Tuomiokirkon portailla luovutetaan nuorille partiojohtajille Mannerheim-soljet. Mannerheim-soljen saajat ovat erityisen sitoutuneita partion arvo- ja aatemaailmaan. Paraatin yhteydessä VPK-talon juhlatilaisuudessa luovutetaan myös muita merkittäviä ansiomerkkejä.
Partiolaisten juhlaa saa tulla seuraamaan
Kaikille avoin juhlatilaisuus Turun tuomiokirkolla alkaa kello 14.00. Juhlatilaisuuden päätyttyä partiolaiset marssivat paraatireitin lippukunnittain. Paraati aiheuttaa hetkittäisiä muutoksia Turun ydinkeskustan liikennejärjestelyihin. Viimeiset lippukunnat ovat perillä reitin päätepisteellä teatterisillalla noin klo 16.15.
Parhaita paikkoja seurata paraatia ovat Brahenpuisto, Yliopistonkatu, Brahenkatu ja kirjaston seutu sekä Linnankatu, jossa on paraatin ohimarssipaikka ja siinä kannattaa sijoittautua kaupungintalon parkkipaikan puolelle katua. Katsojien kannattaa välttää kulkemista paraatin reitin poikki.
Aurajokirannan työmaista sekä paraatin liikennejärjestelyitten takia Aurajoen itärannalle, Teatterisillalle tai aivan sen päihin ei kannata sijoittua paraatia seuraamaan.
Partioparaati vaikuttaa Turun ydinkeskustan liikennejärjestelyihin reitillä Tuomiokirkontori – Brahenpuisto kiertäen – Uudenmaankatu – Tuomiokirkkosilta – Aninkaistenkatu – Yliopistonkatu – Brahenkatu – Linnankatu – Kristiinankatu – Läntinen Rantakatu – Teatterisilta – Itäinen Rantakatu.
Tarkka reittikuvaus ja lisätietoa Partioparaatista osoitteesta www.partioparaati.fi.
Artikkelikuva: Miska Loimaala