Muistelemispäivä 22.2.2022 – Yhteinen maailma, tasa-arvoinen tulevaisuus

Helmikuun 22. päivänä vietetään Muistelemispäivää, jolloin juhlitaan partiolaisuutta ja partioystävyyttä, pyritään vähentämään maailmanlaajuista epäoikeudenmukaisuutta ja parantamaan vähävaraisten oloja.  

Kansainvälisesti hyvin merkittävää tapahtumaa on vietetty ensimmäisen kerran vuonna 1926. Vuosittain partiolaiset kokoontuvat yhdessä pitämään hauskaa ja keskustelemaan globaaleista tapahtumista, joilla on vaikutus ympäristöön ja elämään. Muistelemispäivän perustajana on Partiotyttöjen Maailmanliitto (WAGGGS), joka julkaisee vuosittain aktiviteettipaketin jokaisen vuoden omaan teemaan liittyen.  

Merkittävänä osana muistelemispäivää pidetään myös varojen keräämistä WAGGGSin omaan Muistelemispäivän rahastoon (Thinking day fund), jonka avulla voidaan edistää partiotoimintaa maailman jokaisessa kolkassa mm. tukemalla kehitysmaiden partiotoimintaa ja tarjoamalla koulutusmateriaaleja. Juhlan aikana varoja kerätään vuosittain peräti 10 miljoonalle partiolaiselle. 

Vuonna 2020 alle 18-vuotiaille tyttöpartiolaisille suunnatussa kyselyssä ilmeni, että suurin heitä askarruttava huolenaihe on ympäristö. WAGGGS on saatujen vastausten pohjalta valinnut vuosien 2022–2024 muistelemispäivän teemaksi Yhteinen maailma, yhteinen tulevaisuus.  

Kolmen vuoden ohjelma keskittyy mm. ympäristön ja tasa-arvon parantamiseen sekä globaalin köyhyyden vähentämiseen. Teeman tavoitteena on kehittää partiolaisista ympäristötietoisia johtajia.  

Tänä vuonna 2022 perehdytään siihen, miten ympäristökysymykset ja ilmastonmuutos vaikuttavat suhteettomasti tyttöihin ja naisiin. Muistelemispäivän materiaalit ovat sidoksissa myös tämän vuoden Sanoista tekoihin! -ohjelmapainotukseen. Osallistumalla muistelemispäivään voit jakaa kokemuksen miljoonien muiden partiolaisten kanssa, ja olla osana kehittämässä parempaa partiota maailmanlaajuisesti! 

Valmiit ohjelmapaketit muistelemispäivän järjestämiseksi löydät alla olevan napin takaa:

Sivuilta löydät myös lisätietoa Muistelemispäivän sisällöstä ja taustasta.