Adventtikalenterikampanja maaliin onnistuneesti

Partiolaisten perinteisin joulunodotuksen viettotapa eli adventtikalenterikampanja on saatu onnistuneesti päätökseensä. Kalenterit hupenivat käsistä ja partiolaisten suurin vuosittainen varainhankintakampanja sujui tuttuun tapaan erittäin hienosti. Kiitos onnistuneesta kampanjasta kuuluu kaikille myyjille, kampanjan lippukunnissa mahdollistaneille kalenteriketuille sekä jokaiselle kalenterin ostajalle.

Vuonna 2022 adventtikalenteri vietti 75-vuotisjuhlavuottaan. Adventtikalenteri on monelle perinteikäs osa joulunodotusta, ja tänä vuonna Ninka Reitun tekemä tunnelmallinen ja leikkisä kuvitus johdatteli kalenteriluukkujen avaajat jouluun. Juhlavuosi näkyi kampanja-aikana Turun pääkirjaston adventtikalenterinäyttelyssä sekä valtakunnallisen myyntiviikon tempauksina ympäri Suomea. Piirissä tuotettiin lippukuntien käyttöön myös juhlavuoden aktiviteettipaketti, josta löytyi pientä adventtikalenteripuuhaa viikkokokouksiin kaikille ikäkausille. 

Adventtikalentereita myi piirissämme 111 lippukuntaa ja myyntisuoritukset olivat hienoja. Edelliset kaksi vuotta adventtikalenterikampanjaa on jouduttu toteuttamaan korona-aikana poikkeusolojen vallitessa ja nyt koronaepidemian vihdoin hellittäessä myyjät kohtasivat uusia haasteita maailman tilanteen sekä inflaation vuoksi. Piirissämme kalentereita myytiin kuitenkin huikeat 50 211 kappaletta!

Eniten kalenterimyyntiä onnistui kasvattamaan Kairankiertäjät. Auran Tytöt myivät 9,9 kalenteria jäsentään kohti, mikä on piirin tämän vuoden ennätys. Keskimäärin piirissämme myytiin 3,8 kalenteria jäsentä kohti. Perustason tonttumerkkejä jaettiin 2177 kpl. Kultaisia tonttumerkkejä jaettiin 20 kappaletta, eli ansioituneita sadan kalenterin myyjiäkin piirissämme riitti. Piirin järjestämiin kalenterikettukoulutuksiin osallistui kalenterikettuja 39 eri lippukunnista, eli 43 % kaikista piirimme kyseisessä pestissä toimineista.

Lounais-Suomen Partiopiirin yli tuhat kalenteria myyneet lippukunnat:

  • Auran Tytöt
  • Turun Partio-Sissit
  • Partiolippukunta Kairankiertäjät
  • Kaarinan Ristiritarit
  • Liedon Eränkävijät
  • Nuotiotytöt
  • Käppäräpartio

Vuonna 1947 ilmestyneessä ensimmäisessä suomalaisessa partiolaisten adventtikalenterissa kuvana oli piparkakkutalo, mutta kuvat ovat laajentuneet sittemmin monipuolisemmiksi.

27.2.2023 uutista täydennetty, lisätty yli tuhat kalenteria myyneet -listaan Kaarinan Ristiritarit.