Adventtikalenterimyynnistä ennätyspotti partiotoiminnalle

Loppuvuoden adventtikalenterimyynnillä kerättiin partiotoiminnan tueksi ennätyksellisesti yli kolme miljoonaa euroa. Tulos saavutettiin yhä jatkuneista korona-ajan poikkeusoloista huolimatta.

Lounais-Suomen Partiopiirissä adventtikalentereita myytiin vuonna 2021 perinteisen ja verkkokauppamyynnin avulla yhteensä 52 426 kpl. Tämä on 5 635 kpl enemmän kuin vuonna 2020. Yli sadan kalenterin myyjiä oli piirissämme  ennätykselliset 28 kpl!

Lippukunnat olivat tänä vuonna todella aktiivisia adventtikalentereitten myynnissä. Adventtikalenterit hupenivat innokkaitten myyjien käsiin partiotoimistoilta niin, että marraskuun lopulla toimistoilla ei ollut enää kuin muutamia kalentereita jäljellä. Moni lippukunta kasvattikin myyntiään reippaasti edellisvuoteen verrattuna. Lounais-Suomen Partiopiirin lippukunnat keräsivät adventtikalenterimyynnillä rahaa toimintaansa yhteensä 233 370 euron edestä.

Kampanjan tuotoilla mahdollistetaan partiotoimintaa ympäri Suomen ja sillä katetaan merkittävä osa toiminnan kuluista. Suurin osa kalenterimyynnillä kerättävistä varoista ohjataan lyhentämättömänä paikallisen ja alueellisen toiminnan tueksi. Adventtikalenteria on myyty yhtäjaksoisesti jo vuodesta 1947, jolloin partiolaiset toivat adventtikalenteriperinteen Suomeen.

”On hienoa huomata, kuinka perinteinen varainhankintakampanja jaksaa innostaa partiolaisia ja vakioasiakkaitamme vuodesta toiseen. Kalentereita myymällä nuorimmatkin partiolaiset oppivat vieraiden ihmisten kohtaamista, kaupankäyntiä sekä yhteisen hyvän eteen toimimista. Kampanjalla on siis myös vahva kasvatuksellinen vaikutus”, kertoo kampanjasta vastaava varainhankinnan koordinaattori Simo Pynnönen.

Kaksi iloista partiolaista vuoden 2021 adventtikalentereiden kanssa

Koronatilanne ei lannistanut adventtikalenteria myyviä partiolaisia

Perinteisesti partiolaiset ovat myyneet suurimman osan adventtikalentereista ovelta ovelle kulkien, erilaisissa tapahtumissa ja esimerkiksi kauppakeskuksissa. Tänä vuonna niiden lisäksi oli hyödynnettävä myös kekseliäitä uusia myyntitapoja, sillä koronarajoitusten vuoksi tapahtumia jouduttiin perumaan merkittävissä määrin.

”Partion ytimessä on tarttua toimeen muuttuvissa tilanteissa yhteisen päämäärän eteen. Tämän asenteen ansiosta partio Suomessa elää ja voi hyvin myös pandemia-aikana. Koko partiokentän toimintaa mahdollistava, upea adventtikalenterimyynnin tulos on jälleen yksi esimerkki siitä, mitä voimme yhdessä saada aikaan. Iso kiitos jokaiselle partiotoiminnan tukijalle ja kampanjassa mukana olleelle partiolaiselle”, Suomen Partiolaisten puheenjohtaja Siiri Somerkero toteaa.

Partiolainen ja adventtikalenterin ostaja suorittamassa mobiilimaksua.

Uusia toimintatapoja ja yhdessä tekemistä

Kenttämyynnin huipputuloksen perusteella voi päätellä, että pandemiasta johtuvat myynnin hidasteet eivät lannistaneet partiolaisia. Yhä useammat lippukunnat myös helpottivat ostamista tarjoamalla asiakkaille mahdollisuuden maksaa kortilla tai mobiilimaksuna perinteisten käteismaksujen lisäksi.

“Kampanjaa keväällä 2021 suunnitellessamme emme voineet tietää minkälaisessa maailmantilanteessa adventtikalenterikampanjaa päästäisiin syksyllä toteuttamaan. Totesimme, että huippumyyntituloksen tavoittelun sijasta keskittyisimme positiiviseen asenteeseen. Lähdimme tavoittelemaan kaikkien aikojen ilahduttavinta kampanjaa ja sen saimme. Kaupan päälle saimme myös aikojen taloudellisesti kannattavimman varainhankintakampanjamme! Yhteistyössä ja positiivisessa ajattelussa on siis voimaa”, Suomen Partiolaisten markkinointikoordinaattori Kati Pankka iloitsee.

Kolme tyttöä pitelee palavaa myrskylyhtyä pimeässä.

Tukea myös toisella tavalla

Loppuvuoteen sijoittuu myös toinen partiolaisten merkittävistä varainhankintakampanjoista: partioharrastuksen taloudellisten esteiden poistamiseen tähtäävä Aineeton joululahja –lahjoituskampanja. Kolmatta kertaa järjestetty Partion ystävien Aineeton joululahja keräsi lahjoituksina noin 23 000 euroa, mikä tarkoittaa merkittävää tukea satojen vähävaraisten lasten partioharrastukselle.

“Aineeton joululahja on onnistunut tavoittamaan uusia kohderyhmiä vuosittain – tällä kertaa kampanjalle lahjoittaneiden määrä kasvoi ilahduttavat 45 % edellisvuoteen nähden. Ihmisten hyväntahtoisuus vähävaraisten lasten partioharrastuksen tukemiseksi tarkoittaa uusia ikimuistoisia seikkailuja sadoille innokkaille partiolaisille”, summaa Simo Pynnönen.